Maan sapatti
Puhuen Moosekselle Siinain vuorella Jumala antaa maalle itselleen sapatin. Kuutena vuotena pellot saa kylvää ja viinitarhat korjata, mutta seitsemäntenä vuotena maan on levättävä täysin šemitassa (sapattivuosi), joka on omistettu Jumalalle. Sinä vuonna ei tapahdu järjestettyä kylvöä eikä korjuuta, ja mitä itsestään kasvaa, se jää avoimeksi omistajan, palvelijan, muukalaisen ja jopa eläinten vapaasti syötäväksi. Tämä vuoden mittainen tauko opettaa, ettei maa ole pelkkä hyödynnettävä omaisuus vaan lahja, joka pidetään uskottuna.
Vapaus julistetaan
Seitsemän seitsenvuotisjakson jälkeen tulee viideskymmenes vuosi, jovel (riemuvuosi). Jom Kippurina (sovituspäivä) sofar soi ja vapaus julistetaan kautta maan: perintöpellot palaavat perheille, jotka ne ensin omistivat, ja ne, jotka ovat joutuneet palvelukseen, vapautuvat. Koska maata voi vuokrata vain riemuvuoteen asti, sen hinta asetetaan oikeudenmukaisesti jäljellä olevien vuosien mukaan, eikä kukaan saa käyttää toista hyväkseen kaupassa. Kaiken taustalla on rohkea julistus, ettei maata koskaan myydä ikiajoiksi, sillä maa kuuluu Jumalalle, ja kansa on vain asukkaita ja matkalaisia Hänen kanssaan.
Maan lunastaminen
Sitten parasha selostaa, kuinka menetetyn omaisuuden voi saada takaisin. Jos ihminen köyhtyy ja myy osan perintöpellosta, läheinen sukulainen voi astua lunastamaan sen, ja vaikkei lunastajaa löytyisikään, maa palaa silti riemuvuonna. Muureilla ympäröityjen kaupunkien talot noudattavat eri sääntöä, lunastettavissa vain vuoden ajan ennen kuin niistä tulee pysyviä, kun taas avoimien kylien kodit ja leeviläisten erityisomistukset pysyvät sidottuina riemuvuoden vapautukseen. Nämä käskyt pitävät perheet ankkuroituina perintöönsä ja estävät varallisuutta nielemästä heikkoja pysyvästi.
Veljesi vierelläsi
Jumala käskee syvän vastuun sitä lähimmäistä kohtaan, joka on joutunut vaikeuksiin. Kun veli köyhtyy, sinun on vahvistettava häntä ja annettava hänen elää vierelläsi, lainaten korkoa perimättä eikä koskaan hyötyen hänen ahdingostaan. Jos hänen on myytävä itsensä palvelukseen selviytyäkseen, häntä ei saa teettää orjana vaan kohdella palkkalaisena ja asukkaana, hänen arvonsa koskematta. Yhä uudelleen annettu syy on, että koko Israel on Jumalan palvelijoita, jotka Hän toi pois Egyptin maasta, eikä ketään Hänen vapauttamaansa saa toinen raahata takaisin orjuuteen.
Vapautus ja kunnioitus
Luku päättyy tapaukseen israelilaisesta, joka köyhyydessä myy itsensä maassa asuvalle varakkaalle muukalaiselle. Silloinkaan hänen vapauttaan ei koskaan menetetä: sukulainen voi lunastaa hänet oikeudenmukaiseen hintaan, ja joka tapauksessa hän vapautuu riemuvuonna, sillä Israelin lapset kuuluvat yksin Jumalalle. Parasha päättyy lyhyeen mutta terävään muistutukseen, joka kehystää kaiken sitä edeltäneen: älä tee epäjumalia, pidä Jumalan sapatit ja kunnioita Hänen pyhäkköään. Uskollisuus Jumalalle ja oikeudenmukaisuus ihmisiä kohtaan on sidottu yhteen yhdeksi.