Viimeinen pyyntö
Jaakob elää seitsemäntoista vuotta Egyptissä, saavuttaen sadanneljänkymmenenseitsemän vuoden iän, ja aistiessaan kuolemansa lähestyvän hän kutsuu poikansa Joosefin. Hän panee Joosefin vannomaan juhlallisen valan, ettei tämä hautaa häntä Egyptiin vaan vie hänen ruumiinsa takaisin esi-isien hautapaikkaan Kanaanin maahan. Joosef lupaa tehdä niin kuin isänsä pyytää, ja Jaakob, rauhoittuneena, kumartuu vuoteensa päätyä vasten. Kuolevan kantaisän ajatukset kääntyvät jo kotiin päin, kohti maata, jonka Jumala lupasi hänen perheelleen.
Ristityt kädet
Kuullessaan isänsä olevan sairas Joosef tuo kaksi poikaansa, Manassen ja Efraimin, saamaan siunauksen, ja Jaakob julistaa, että nämä pojanpojat luetaan hänen omien lastensa joukkoon, kumpikin heimon päämieheksi. Ojentaessaan kätensä Jaakob ristii ne, asettaen oikean kätensä nuoremman Efraimin päälle ja vasemman esikoisen Manassen päälle. Joosef yrittää vaihtaa niitä, mutta hänen isänsä kieltäytyy lempeästi selittäen, että vaikka molemmista tulee suuria, nuoremmasta veljestä tulee vielä suurempi. Jaakob siunaa heidät juuri niillä sanoilla, jotka juutalaiset vanhemmat yhä tänä päivänä lausuvat poikiensa ylle, että Jumala tekisi heistä Efraimin ja Manassen kaltaisia.
Kahdentoista siunaukset
Sitten Jaakob kokoaa kaikki kaksitoista poikaansa ympärilleen kertoakseen heille, mitä heille tulevina päivinä tapahtuu. Yksi kerrallaan hän puhuu kullekin, sovittaen sanansa edessään olevan pojan luonteeseen: hän nuhtelee Ruubenia tämän ailahtelevaisuudesta sekä Simeonia ja Leeviä heidän vihastaan, kun taas Juudalle hän antaa kuninkuuden valtikan, verraten häntä leijonaan. Hän ennustaa Sebulonin asuvan meren rannalla, siunaa Joosefin hedelmällisenä viiniköynnöksenä, jota Jumala varjelee, ja vertaa Benjaminia suteen, antaen kullekin heimolle oman kohtalonsa ja tehtävänsä kansan keskuudessa. Nämä ovat isän viimeiset sanat, jotka muovaavat kansan tulevaisuutta hänen lastensa kautta.
Jaakobin kuolema
Kun hän on lopettanut, Jaakob käskee kaikkia poikiaan hautaamaan hänet Makpelan luolaan Kanaanissa, missä Abraham ja Saara, Iisak ja Rebekka sekä Leea on jo haudattu. Sitten hän vetää jalkansa ylös vuoteeseen, huokaa viimeisen henkäyksensä ja tulee koottavaksi kansansa tykö. Joosef itkee isänsä ylle ja balsamoituttaa hänet, ja koko Egypti suree häntä seitsemänkymmentä päivää. Suuri saattue perhettä ja egyptiläisiä ylimyksiä vie Jaakobin ylös Kanaaniin, hautaa hänet esi-isien luolaan hänen tahtonsa mukaan ja palaa sitten Egyptiin.
Te tarkoititte sen hyväksi
Isänsä poissa ollessa veljet alkavat pelätä, että Joosef vihdoin kostaa sen, mitä he tekivät hänelle kauan sitten. He lähettävät hänelle viestin, että Jaakob oli pyytänyt häntä antamaan heille anteeksi, ja he tulevat ja lankeavat maahan hänen eteensä tarjoutuen hänen orjikseen. Joosef itkee ja rauhoittaa heitä lempeästi kysyen, onko hän Jumalan sijassa tuomitsemaan heitä. Minkä te tarkoititte pahaksi, hän sanoo heille, sen Jumala tarkoitti hyväksi, saattaakseen monen ihmisen pelastuksen. Hän puhuu heille ystävällisesti ja lupaa pitää huolta heistä ja heidän lapsistaan.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppu
Joosef elää sadankymmenen vuoden ikään ja näkee lastenlastenlastensa kasvavan ympärillään. Oman kuolemansa lähestyessä hän kokoaa veljensä ja vakuuttaa heille, että Jumala varmasti muistaa heitä ja tuo heidät ylös Egyptistä maahan, joka on luvattu Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Hän panee heidät vannomaan, että kun tuo lunastuksen päivä koittaa, he vievät hänen luunsa mukanaan ylös Egyptistä. Joosef kuolee, hänet balsamoidaan ja pannaan arkkuun Egyptissä, ja tällä lupauksella tulevasta kotiinpaluusta Ensimmäinen Mooseksen kirja tulee päätökseensä.